Antero Naskila

041117

 

TV-sarja Pyhärannasta kotoisin olevan Jalmari Laurikkalan elämään ja Inkerin kansan kohtaloihin pohjautuen

 

Jalmari Laurikkala”Paimenpojasta Inkerin piispaksi” on historiallinen 10-osainen dokumenttisarja, joka kertoo Inkerin kirkon ja kansan dramaattisista vaiheista kommunismin puristuksessa. Dramatisoitu sarja seuraa Inkerin kansan traagisia vaiheita piispa Jalmari Laurikkalan elämän kautta lähtien tsaarinajoista aina 1950-luvulle saakka. 

Jalmari Laurikkala (1882-1957) syntyi Pyhärannassa ja toimi Inkerissä pappina v. 1909-1937 karkotukseensa asti. Hän oli vuodesta 1924 koko Inkerin ev.lut. kirkon esimies ja vuodesta 1931 myös Venäjän virolaisen ev.lut. kirkon esimies. Suomessa hän oli Hausjärven kirkkoherrana 1939-1952, jonka jälkeen hän eläkkeelle jäätyään siirtyi Ruotsiin paenneiden inkeriläisten ja myös muiden Ruotsissa asuvien suomalaisten papiksi. Hausjärvi oli sota-aikana merkittävä paikka inkeriläisten sijoittamisessa Suomeen. 

Sarjaa on kuvattu osin Venäjällä, Ruotsissa, Uudessakaupungissa ja Pyhärannassa sekä Hausjärvellä. Keskustelut, joita vetää rovasti Hannu Nyman, on kuvattu Hausjärven Vanhassa Pappilassa ja osin myös Hausjärven kirkossa. Ohjelmassa on autenttista ja ennen julkaisematonta materiaalia ja dramatisoidut kohtaukset elävöittävät tapahtumia. 

Sarjan käsikirjoituksen, kuvaukset ja leikkauksen on tehnyt IRR-TV; sarjan tekemiseen on osallistunut myös muita. Sarja käynnistyy AlfaTV:llä tiistaina 7. marraskuuta klo 22.30, uusinnat perjantaisin 21.30  ja sunnuntaisin 20.00. Viikoittain esitetään aina uusi 30 minuutin jakso.

 

Sarja koostuu seuraavista jaksoista (näistä voisi ottaa vaikka pelkät otsikot):

 

Pilottijakso (osa 1) 

Sarjan esittelyjaksossa tutustutaan Inkerin kirkon johtajan, Selim Jalmari Laurikkalaan ja Inkerinmaan historiaan sen syntyvaiheista toiseen maailmaansotaan saakka. Sarja koostuu dramatisoiduista kohtauksista, joihin Inkerin oloihin perehtyneet asiantuntija tuovat historiallista ja kulttuurillista perspektiiviä.

Osa 2:

Uuden ajan alku.

Sarjan 1. osassa käydään läpi Jalmari Laurikkalan lapsuutta Pohjanlahden rannalla. Keskusteluosuuksissa pohditaan Suomen ja Venäjän vaiheita 1800-luvunlopulla.

Osa 3

Kutsumuksena Inkeri

Jalmari Laurikkala valmistuu papiksi ja lähtee kutsumuksena maahan. Keskustellaan siitä, minkälainen oli Suomi, Venäjä ja Inkerinmaa 1900-luvun alussa.

Osa 4

Inkeri muutoksen tiellä

Jalmari Laurikkalan ensimmäiset vuodet pappina Inkerissä vuosina 1909-1914. Suomessa oli sortokaudet ja Venäjä oli matkalla vallankumoukseen.

 

Osa 5

Punainen myrsky puhkeaa. 

Venäjällä puhalsivat vallankumouksen tuulet ja monet papit joutuivat pakenemaan Suomeen.  Miten naapurimaan myllerrykset vaikuttivat inkeriläisiin ja Suomen itsenäistymiseen?

 

Osa  6

Stalinin saappaan alla

Venäjällä kommunismin ideologia sulki kirkkojen ovet ja uskovia kohtaan hyökättiin rajusti. Seuraamme, miten Jalmari Laurikkala seisoi uskonsa puolesta ja seurakuntalaistensa rinnalla.

 

Osa 7

Ovet sulkeutuvat

Inkerin esipaimeneksi ja viimeiseksi papiksi jäänyt Jalmari Laurikkala puolusti Inkerin kirkkoa ja seurakuntalaisia siihen saakka, kunnes hänet lopulta karkotettiin vuonna 1937.

 

Osa 8

Pakolaisena kotimaassa 

Kun ovet Inkeriin olivat sulkeutuneet Selim Jalmari Laurikkala, palveli Hämeessä Hausjärven kirkkoherrana. Sodan tuulien puhaltaessa hän lohdutti monia Suomeen paenneita inkeriläisiä sekä hoiti venäläisten sotavankien sieluja.

 

Osa 9

Idästä länteen.

Monet inkeriläiset pakenivat Suomesta pakkopalautusta Ruotsiin. Vielä eläkepäivinään Jalmari Laurikkala muutti Ruotsiin omien inkeriläistensä luokse palvellen heitä pappina kuolemaansa saakka vuoteen 1957.

 

Osa 10

Jalmari Laurikkalan perintö.

Vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen Inkerinmaa nousi uuteen kukoistukseen Neuvostoliiton romahtamisen myötä. Ohjelmassa keskustellaan Jalmari Laurikkalan jättämästä uskon perinnöstä.

 

 

 Jalmari ja Saimi Laurikkala

 

 

Pyhärannan seurakunta, kirkkoherranvirasto, Kauhianpääntie 5, 23950 Pyhäranta

Puh: 02-8258085, Sähköposti: pyharannan.seurakunta (at) evl.fi

Copyright © 2013